Anoreksiasta tulee joka päivä vaan enemmän osa mua.
Tai no mitä mua? Ei sitä ole.
Ana on minä.

Oon syöny, koska haluun takas kotiin.
Koitan pitää itteni sen jälkeen pois osastolta, koska en haluu tänne enään ikinä takas.
Mutta en aio parantua.
En aio koskaan menettää kontrollia.
Alan laihduttamaan ennen kun täytän 18v.
Sitten kun on mun 18 vuotis syntymäpäivä niin mä painan enintään 31kg.Ja sinä samana päivänä mä lennän pois täältä, jonnekkin eri puolelle maailmaa.
En halua tulla löydetyksi ja joutua pakkohoitoon.
Haluan elää vapaata elämää, vaikka se ei tuolla painolla kauan kestä, mutta se ei haittaa, koska ainaki voin tehdä mitä huvittaa ja OLLA LAIHA ja KONTROLLOIDA.
En mä muuhun pyri.

Syön täällä, pääsen kotiin ja elän läskinä siihen asti kunnes mua ei voi pakottaa hoitoon.
Tai jos kotona on paskaa ja en kestä mun kroppaa, niin laihdutan ja joudun takas osastolle >
oon siellä niin pitkään kunnes oon täysikänen.
En haluu muuta mun elämältä kun kontrollin, laihuuden ja onnellisuuden.

Eikä mulle enään mikään oo tarpeeks laiha.
Mut se ei haittaa.Koska voin aina vaan laihtua enemmän ja tunnen useemmin iloa, koska laihdun.
Laihtuminen tuottaa mulle elämäniloa.Tuntuu että mikään muu ei saa mua onnelliseksi paitsi sairaalloinen laihuus ja näläntunne.
Mikä ei edes haittaa mua.Koska rakastan noita tunteita niin paljon.

Ajatuksia

Eilen en syönyt kummallakaan aterialla kaikkea.Eikä tarvinnut edes korvata :o
Lääkärillä on aika selkeet ohjeet: jos ruokaa jää syömättä ravintoliuos 250ml tai jos ruokaa ei syö ollenkaan niin ravintoliuos myös 250ml.
Eine siltikään laittanu.Vaikka söin noin puolet lounaalla ja vähän yli puolet päivällisellä.


Tänään lounaalla kuitenkin päätin syödä kaiken, koska mä en halua olla siellä tampereella.
Kaikki läheiset jää Ouluun ja mun koti..
Tiiän että alan laihuttamaan ja perseilemään heti ku pääsen kotiin.
Mutta nytten kun oon osastolla nii ajattelen että jos syön nii pääsen kotiin 100 x nopeemmin ja pääsen myös sitten 100 x nopeemmin laihduttamaan ja b/p.
Niin hyvä ja helppo motivaatio mikä auttaa mut pois osastolta ^
Yritän kuitenkin pitää itteni siinä kunnossa etten joutuis takas osastolle, mutta tuskin mä siinä onnistun..

Minnekköhän mut sitten siirretään jos joudun takas osastolle Tampereen jälkeen ^, koska oisin käyny suomen osastot läpi paitsi Nevan, joka on Kuopiossa, mutta Tampereenhan pitäs olla tehokkaampi?

Ei kukaan saa mua koskaa parantumaan, ne vaan luulee et oon kunnossa kun päästävät mut takaisin kotiin.
Mä oon oikeesti tosi hyvä valehtelija, vaikka itse sanonkin.Ja oon myös hyvä näyttelemään et asiat ois hyvin.
Ei musta huomaa päältäpäin mitään.

Muutenkin vähän vaikee parantua kun mut on leimattu 'pro - anaksi'.
Mitä jos mä joku päivä haluan parantua?(never gonna happend), mutta ai niin enhän mä voi kun mua pidetään 'pro - anana' ja muistetaan sellaisena.
Miettikää jumalauta ihmiset että kannattaako leimata ketään? Mulla on noin 2 kuukautta sitten käynyt mielessä että mitä jos mä voinkin olla onnellinen ilman syömishäiriötä?(envoi) mutta mulla tuli heti mieleen se kun mut leimattiin.
Sen jälkeen en oo ajatellu, enkä harkinnut parantumista.

                                                   ♥

Voin olla onnellinen ..

"Söisinkö lounaan vai en ? onkohan siinä enemmän kaloreita kun letkutuksessa ? (375kcal).
Mitä jos siinä on enemmän? no sittenhän mä en todellakaan syö.
Mut miks et, koska kuitenkin loppujen lopuksi kotiutuspaino on sama ja päädyt kuitenkin siihen? ... en tiedä, kai se vaan on niin helvetin vaikeaa kun ei halua parantua.
Miks hidastat kotiin pääsyäs? koska syöminen ei vaan onnistu kaloreitten takia ku mietin niitä ihan liikaa ja jos menee yksikin kalori yli 375kcal nii en pysty syömään.
Mitäköhän ruokaa sieltä tulee lounaaks?Onkohan se kalaa tai kanaa? jos on niin mä en tod syö jos menee yli sen rajan..
Voisin harkita syömistä jos se on kasvisruokaa ja pysyy alle rajan."

Haluan olla kaunis, laiha ja hento kuin perhonen.
Miks just mun pitää olla näin iso?
Miks en voi olla kuin muut?
Miks mua pidetään edes osastolla jos oon näin helvetin iso?
Eikö ne näe että on oikeesti laihoja anorektikkoja jotka tarvii apua ja vien vaan niiden paikan?
Koska mä näen itteni isoimpana 'anorektikkona' tässä maailmassa.
Vaikka bmi on tuskin edes neljäätoista.

Miksi ne tuhlaa muhun niin paljon aikaa ja energiaa? Kun mä en edes halua Anan luota pois.
Ana on mun paraskaveri ja elämä.
Kun enään ei oo sitä 'sairautta' ja omaa minua, vaan siitä 'sairaudesta' on tullut minä.
Uusi minä.
Jos Ana saa mut onnelliseksi nii miks mä haluaisin sen luota pois?
Se ei koskaan jätä mua ja on vaikeina hetkinä aina tukena.
Joten miks mä kääntäisin selän sille? En miksikään.

Kuitenkin kun pääsen kotiin, niin laihdutan uudestaan ja vielä enemmän ja nopeampaa.
Tää on ihan turha osastojakso, kun mua ei kuitenkaan mikään paranna.
Koska vaan mä voin parantaa itteni ja tehdä sen muutoksen, ei kukaan muu.
Mutta kun mä en halua, enkä tee sitä.


Voin käydä kavereiden kanssa leffassa....
Voin harrastaa....
Voin olla perheeni kanssa....
Voin käydä koulua ja opiskella....
Voin tanssia....
Voin hymyillä ja nauttia....
Voin liikkua..
Voin laulaa..
Voin olla onnellinen...
....Ilman että oisin parantunut.
Voin tehdä kaiken tuon myös anoreksian kanssa.
Voin olla kuin muut, mutta syön vaan vähemmän tai jos edes ollenkaan.

Mä ole koskaan tarpeeksi laiha, enkä kaunis.
Mä en ole koskaan tarpeeksi mitään.
Mä en kelpaa omana itsenäni.
Mä olen läski ja ruma.
Mä voisin pudottaa ainakin vielä -15kg vähintään.
Jos mä kelpaisin silloin edes jollekkin ?
..paitsi itselleni.

Anoreksia tekee mut onnelliseksi, enkä mä koskaan aio kävellä sen luota pois kokonaan.
Jos kävelen pois niin se on vain vähän ja hoitajien & lääkärien pakolla.
Ja kuitenkin saavutan sen takaisin.

En tiedä onko kukaan noista tarpeeksi laiha mulle enään..
Tuntuu että alan ihannoida vaan koko ajan enemmän laihuutta.

 

 

♥

Heii! Alan kirjottelemaan tänne mun kuulumisia & ajatuksia nimettömänä.
Blogi on siis anoreksia aiheinen.
En kerro oikeaa nimeäni ainakaan vielä tai edes välttämättä ollenkaan, koska se ei ole välttämätöntö, enkä halua että hoitohenkilökunta näkis tätä (kieltäisivät varmaan multa netin käytön tai käskis poistamaan näitä postauksia).
Ajattelin että voisin kuitenki kertoa muutamia faktoja:

1.Asun Oulussa
2.En ole suomalainen
3.Mulla on ollu syömisen kanssa jo 10 vuotiaasta asti ongelmia.
4.^ Lievää bulimiaa ja myöhemmin tuli bed.
5.^ Ja nyt anoreksia..
6.F50 diagnoosi: 23.4.2015
7.^ Jolloin jouduin myös psykiatriselle osastolle pakkohoidolla
8.Asun biologisen äitini, isäpuolen ja siskopuolen kanssa..
9...jos oisin kotona
10.Tällä hetkellä olen psykiatrisella osastolla vieläkin.
11.Viime osastojakson loputtua olin 1 kuukauden kotona kunnes jouduin takaisin yli 10kg laihempana.
12.^Kävin oikeasti todella harvoin puntarilla ja välttelin sitä, vaikka laihduin tosi paljon, niin lyhyessä ajassa.
13.Sydänkohtaus ja kuolema ei ollut kaukana.
14.Alin bmi: 12.9
15.^ Enkä koskaan uskonut että pääsisin noin alhaiseen painoon.
16.En halua parantua
17.Enkä aio.
18.Heti kun pääsen kotiin alkaa laihdutus.
19.Oon aika varma että mulle kehittyy jonkin asteen bulimia kans.
20.Rakastan sitä tunnetta kun huomaa laihtuneen.
21.Olin vegaani, kunnes mut pakotettiin täällä syömään lihaa ja kanaa+maitotuotteet.
22.Hoitohenkilökunta on kuitenki sitä mieltä että kótiin päästyäni voin olla vegaani jos haluan.
23.Vaihdan 15.3.2016 osastoa(täällä olen ollut vähän yli kuukauden)
24.Meen pitkäniemen eva-yksikköön ,mikä tulee varmasti olemaan mulle helvettiä.
25.^Onneks siellä on (ainakin) edes 1 tuttu samasta syystä ja voidaan olla siellä toistemme tukena.
26.Vihreä tee & kahvi addikti
27.Olen ollut enimmilläni 18 päivää syömättä, yhtään mitään.mutta join vettä(max 300ml)
28.Painoani en tällä hetkellä näe, enkä tiedä.
29.^jos tietäisin se sais mut ihan sekasin siitä lukemasta.
30.En ole koskaan tarpeeksi laiha
31.Haluan laihtua vielä enemmän
32.Mulla on valvonta(yöllä on tehostettu, koska sitä aletaan purkaa)
33.Oon nenämahaletkussa...
34....jonka sain tiistaina pois ja se jouduttiin laittamaan heti seuraavana päivänä takas.
35.Mikään ei motivoi mua paranemaan..
36. En välitä vaikka kuolisin tähän.

en keksi oikeen enempää..
jos joku tunnistat minut: älä pliis kerro eteenpäin kuka olen, ois kiva jos kunnioittaisit mun yksityisyyttäni.